Avaruus ja suru

Kävellessään kotiin hämärtyvää lehmuskujaa Visa muisti vanhan sadun, jonka oli kuullut äidiltä. Harvoin, ei edes sadassa vuodessa, taivaankansi avautui ja paljasti kaikki tähdet, koska se, mitä joka ilta näimme, oli vain kalpea aavistus. Mutta tiettyinä hetkinä taivaankansi avautui ja takaa paljastui todellinen taivas, joka oli tähdistä valkoinen. Se oli niin valkoinen, ettei kukaan ihminen voinut elää sellaisessa valkeudessa. Ja siksi taivaankansi pysyi kiinni, meiltä suljettuna.

Joel Haahtelan tuoreessa romaanissa Mistä maailmat alkavat? päähenkilö Visa herää taiteilijan kutsumukseen 50-luvun Helsingissä. Visalle ajatus avaruudesta ja tähtitaivaasta vertautuu hänen tavoitteisiinsa taiteilijana ja luovana ihmisenä, jonka pyrkimys on avata ihmisille uusia maailmoja, näyttää jotain, mikä on ainutkertaista eikä tavallisesti nähtävissä.

Visaa kiehtoo uudenlaisen näkemisen ja näyttämisen arvoitus. Samalla tavalla avaruus ja siellä mahdollisesti oleva elämä on kiehtonut ihmisiä aina. Viime aikoina olen nähnyt useamman elokuvan, jotka kertovat ihmisistä, joille taivaankansi ei pysy kiinni, suljettuna, vaan jotka uskovat, että erilaisten kokeiden, laitteiden, ja tutkimusten kautta meidän on mahdollista löytää ”todellinen taivas”, avaruuden salaisuudet. Se, mikä elämäkertatutkijan mieltä näissä monissa elokuvissa kiinnittää, on inhimillisen, yksilöllisen tarinan ulottuvuus, joka moniin näistä elokuvista liittyy. Samaan aikaan kun elokuvissa on kyse suurista ihmiskuntaa koskevista kysymyksistä: maailmanlopusta, avaruudessa olevan elämän löytämisestä, maapallon kohtalosta loputtomassa avaruudessa, ajallisuuden ja iäisyyden välisestä suhteesta, ne keskittyvät yksilöllisiin tragedioihin, traumoihin, ja intiimeihin ihmissuhteisiin.

Havahduin ajatukseen, kun katsoin tänä keväänä ensimmäistä kertaa 90-luvun tieteiselokuvan Contact (1997, ohj. Robert Zemeckis), jossa Jodie Foster esittää kunnianhimoista ja itsepintaista astrofyysikkoa Ellen Arrowayta. Tämä luottaa viimeiseen asti mahdollisuuteen saada yhteys avaruuteen. Elokuva alkaa kuvauksella pienestä tytöstä ja hänen läheisestä suhteesta isäänsä, joka ymmärtää tytön tieteilijän mieltä ja halua rakentaa radiolähettimiä. Tytön halu saada kontakti jonnekin kauas, vähitellen myös avaruuteen motivoidaan (ainakin osin) äidin varhaisella kuolemalla, mikä on lähentänyt isän ja tyttären välistä suhdetta. Erilaisilla ajallisilla siirtymillä näytetään tytön aikuinen elämä tiedenaisena ja tutkijana, joka rakentaa laitteita tavoitteenaan saada kontakti avaruudessa olevaan elämään. Takaumien kautta näytetään hänen elämänsä traumaattinen hetki isän kuollessa kotona tyttären läsnäollessa sairaskohtaukseen. Pienen tytön yksinäisyys ja suru muovaa hänestä eksentrisen, tieteelle omistautuneen naisen, jonka työ motivoituu nyt myös isän kuoleman kautta. Yhteys avaruuteen tarkoittaa uuden mahdollisen yhteyden löytymistä kuolleeseen isään.  Elokuvan avainkohtauksessa Ellen lähetetään avaruuteen ja unenomaisessa kohtauksessa hän kohtaa siellä isänsä ja taivaankannen takaisen viisauden siitä, että elämä jatkuu ja ihmisen kehittyminen on mahdollista.

Monia viime vuosien uuden aallon avaruuselokuvia kannattelee samankaltainen trauman kokemus ja melankolinen tunnelma. Siksi ne kokee niin voimakkaasti. Sekä Gravity (2013, Alfonso Cuarón), Interstellar (2014, Christopher Nolan) että tänä talvena nähty Arrival (2016, Denis Villeneuve) jättivät istumaan elokuvateatterin penkeille ja toivomaan, että pimeys säilyisi pitkään.

Kuten Contact, myös Interstellar on isän ja tyttären välisen suhteen kuvaus. Entisen pilotin Cooperin ja tämän tyttären Murphin lämmin ja intellektuaalinen suhde katkeaa äkisti, kun Cooper ottaa vastaan NASAn tehtävän lähteä muutaman muun astronautin kanssa madonreiän kautta etsimään uutta kotia maan asukkaille, jotka ovat tuhoutumassa ekokatastrofin alle. Cooper joutuu hyvästelemään äidittömän tyttärensä määrittelemättömäksi ajaksi. Jos Cooper joskus palaa, aikaa on kulunut maan pinnalla vuosikymmeniä. Tyttären on mahdoton hyväksyä isänsä ratkaisua. Interstellarin aikatasoissa isä säilyttää tiiviin yhteyden tyttäreensä ja pyrkii viestimään tälle avaruuden toisesta ajasta. Murphin tulevaisuutta viitoittaa katkera ero isästä ja tietämättömyys tämän kohtalosta, mutta samalla kunnianhimo jatkaa isän työtä.

Arrival-elokuvassa näkökulma avautuu intiimin äiti-tytär suhteen kuvauksella. Kielitieteilijä Louise Banks omistautuu selvittämään maan pinnalle kaukaa tulleiden avaruusolentojen kieltä ja ymmärtämään näiden sanomaa maan asukkaille. Louisen elämän suru kietoutuu tyttären menetykseen. Elokuvan ajallinen mysteeri muodostuu Ellenille muotoutuvasta tietoisuudesta siitä, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan. Elokuvan myötä hän joutuu tekemään valinnan, jossa vastakkain ovat halu rakastaa samalla tiedostaen, että se tuo mukanaan hänen elämänsä suuren surun, sekä puolison että tyttären menettämisen. Hän valitsee elämän ja yhteyden toiseen ihmiseen tietäen, että se tulee päättymään suruun ja kuolemaan.

Lapsen menetys on myös Gravityn astronautin Ryan Stonen elämän tragedia, joka aktualisoituu uudelleen hänen jäädessä taistelemaan yksin elämästään ja paluusta maan pinnalle avaruusalukselle tapahtuneen onnettomuuden jälkeen. Äärimmäinen yksinäisyyden ja surun kokemus yhdistää Louise Banksia ja Ryan Stonea. Molempien naisten kohdalla tietoisuus jostakin itseä suuremmasta ja kokemus avaruuden äärettömyydestä luo uudenlaisen näkökulman itseen ja elämään.

Avaruuteen ja siellä mahdollisesti olevaan kaukaiseen elämään yhdistyy näissä kaikissa elokuvissa sinnikäs halu löytää keino elää surusta ja traumasta huolimatta. Ääretön ajallisuus, avaruuden mahdollisuus on samaan aikaan melankoliaa ja lohtua tuottava kokemus. Ryan Stonelle hetket yksin kulminoituvat tilanteeseen, jossa hän joutuu päättämään haluaako hän ylipäätään enää palata takaisin maailmaan. Louise Banks joutuu tekemään valinnan elämättömän elämän ja eletyn surun välillä. Taivaankannen takainen maailma on samaan aikaan lohdun ja yksinäisyyden paikka.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s