Kirjahyllyistä ja surusta

Äkkiä, kun jotain ei enää ole, sitä huomaa kaipaavansa; ennen aivan mitättömiltä ja itsestäänselvyyksiltä tuntuvia asioita. Ihmismieli taitaa olla sellainen, että vasta kun jokin asia on poissa, ymmärrämme sen merkityksen ja ne kaikki vivahteet, joita se on elämäämme tuonut. Ehkä tämä on yksi syy, miksi kavahdan nykyistä järjestämisbuumia, jossa pyritään tavarasta ensisijaisesti eroon. Sitä kautta tavoitellaan kai jonkinlaista puhdistautumisen kokemusta, ympäristömme raivaamista kaikesta epämieluisasta, kaoottisesta, inhoa tai surua aiheuttavasta.

Sillä ei ihmismieli ole muuttumaton, eivät tunteemme eivätkä kokemuksemme. Se mikä nyt aiheuttaa surua, voi olla myöhemmin ihana, tärkeä muisto. Tai päinvastoin. Muistomme rakentuvat kerroksittain, ne saavat aina uusia merkityksiä uusissa elämäntilanteissa, uusissa ihmissuhteissa, uusissa kokemuksissa. Siksi uskon, että elämää ei voi elää mitenkään puhtaasti, eikä tässä hetkessä – sellaisen toivominen on pelkkä illuusio.

Siksi myös tavarasta lopullisesti luopuminen on tietyssä mielessä vaarallista. Eri asiat – ja tavarat – kun ovat merkityksellisiä eri vaiheissa elämää (millä en tietenkään tarkoita sitä, että meidän tulisi ympäröidä itsemme roinalla ja elää Grey Gardensin naisten tapaan). Mutta on tavaroita ja tavaroita – ja joskus niiden arvon ymmärtäminen voi viedä aikaa. Tai niiden itsestäänselvyys kyseenalaistuu. Näin on käynyt lapsuudenkotini kirjahyllylle, josta on tullut kaipuuni kohde.

Maija Hirvosen kauniissa, väläyksenomaisessa lyhytdokumentissa Muutto (2016) kuvataan lähes 90-vuotiaan runoilijan Mirkka Rekolan muuttoa pitkäaikaisesta kodistaan Ullanlinnassa Helsingissä. Dokumentti astuu sisään Rekolan kotiin, keskelle muuttolaatikoita ja kuvaa intiimejä hetkiä hänen tavaroidensa, kotinsa ja ajatustensa äärellä. Muuttofirman työntekijät pakkaavat loputtoman tuntuisia kirjarivejä, tyhjentävät kirjailijan elämän mittaan karttunutta kirjahyllyä ja käärivät ikoneja hellästi kankaisiin. Kamera kuvaa kirjoja, kokonaisuuksia, jotka ovat kertyneet vuosikymmenten mittaan, itämaista filosofiaa, luetun näköisiä, repaleisia kirjoja. Rekola puhelee siitä, mikä merkitys kodilla on ollut hänelle, yöeläjälle, joka on usein istunut öitä kirjoittamassa, kuunnellut tuttuja mustarastaita pihan puissa. Hänen runoissaan elää vahvasti hänen kotimaisemansa – meri, kaupunkimaisema, ne rannat, joilla hän on kävellyt – vaikka ne ulottuvat samalla äärettömyyksiin. Dokumentissa Rekola sanoo:

Aine on muistia, me ollaan muistista, sanotaan nyt sitten vaikka luojan.

Elokuvaa katsoessani mietin, mitä Rekolan kirjoille tapahtui, kun hän muutti uuteen kotiinsa, lähistölle, kulman taakse. Ja kuoli sitten hyvin pian, puolen vuoden kuluttua. Ehdittiinkö uudessa kodissa edes purkaa kirjoja laatikoista? Syntyikö sinne samanlainen kirjahylly, ja kirjat samassa järjestyksessä? Entä mitä kirjoille sitten tapahtui? Mitä kirjailijoiden kirjahyllyille tapahtuu heidän kuoltuaan?

Rekolasta kirjoittanut ja tämän läheiseksi ystäväksi tullut tutkija Katja Seutu kertoi, että hän oli luetteloinut kaikki kirjat ja ottanut osan niistä itselleen, osa oli mennyt Runeberginkadun antikvariaattiin. Yhden täysin kirjoille ja kirjoittamiselle elämänsä omistaneen runoilijan kirjaelämä hajosi moneen suuntaan, moneen tuuleen. Onneksi Hirvonen ehti taltioida jotain hänen viimeisistä hetkistään dokumenttiinsa. Ja onneksi myös kirjat dokumentoitiin.

Entä mitä ylipäätään meidän kaikkien kirjoja rakastavien ihmisten kirjoille, keräämillemme kokonaisuuksille tapahtuu, kun meitä ei enää ole?

Lapsuuteni ja nuoruuteni visuaalista maisemaa ovat hallinneet kirjat ja kirjahyllyt. Joka päivä istuin lyhyempiä tai pidempiä hetkiä olohuoneen sohvalla, nurkassa, kirja kädessä. Isovanhemmilla kyläillessä istuttiin lukemaan heidän sohvaansa, tai vaarin työhuoneeseen. Lapsuudessa kirjoihin liittyvää elämäämme hallitsivat myös Otavalta tulleet kirjapaketit, sillä vaarini oli pitkään kustantamon hallituksessa. Oli aina juhlaa saapua heille, kun tiesi, että ”Otavan paketti” oli saapunut. Aluksi sieltä tuli kaikki kustannettu, myöhemmin pakettien sisältö alkoi vähetä, kaikkea ei enää automaattisesti lähetetty. Muistan pettymyksen. Vaarin jäätyä eläkkeelle paketteja ei enää tullut, mutta kirjoja toki aina ostettiin, annettiin lahjaksi, kierrätettiin ja lainattiin.

Lapsuuteni olohuonetta hallitsi äidin ja isän varmaankin ensimmäiseen kotiinsa 60-luvulla hankkima ruskeaviiluinen, koko seinän peittävä kirjahylly, jossa oli alaosassa tilaa televisiolle (tai ehkä tila tehtiin myöhemmin poistamalla hyllyjä), kalteva lehtihylly, ja kolmen laatikon laatikosto, jonka päällä oli sittemmin levysoitin ja ylemmällä hyllyllä kaiuttimet. Loppuosa oli varattu kirjoille. Niitä tuli totta kai vuosien ja vuosikymmenten varrella koko ajan lisää – viimeisen kodin huoneissa erilaisia, osin vaarin tekemiä hyllyjä oli jokaisessa huoneessa ja kirjoja kasaantui satunnaisella järjestyksellä eri huoneisiin. Lisäksi oli tietenkin oma ja siskoni kirjahylly, joita hoidimme omien järjestysideaaliemme mukaan. Mutta olohuoneen hylly pysyi, samanlaisena, joskin sen hyllyt täyttyivät vähitellen yhä kaoottisemmissa pinoissa olevista kirjoista. Välillä se sentään siivottiin.

Olen ollut mukana useammassakin kirjahyllyn raivausprojektissa. Vielä vaarini eläessä autoin häntä, kun kirjoja alkoi olla niin paljon, että niitä piti saada karsittua. Niitä oli eri huoneissa olevien seinän peittävien kirjahyllyjen lisäksi ulkovarastossakin. Saimme joitakin eriä myytyä divareihin. Toinen kerta koitti mummun kuoltua, kun koti piti tyhjentää. Silloin kirjoja jaettiin lasten ja lastenlasten kesken, mutta myös hävitettiin.

 Viimeisen vuoden aikana olemme pikkuhiljaa tyhjentäneet äidin kirjahyllyä. Ruskeaviiluinen on nyt tyhjillään, kirjat ovat siirtyneet minulle, siskolle, muutamia äidille tärkeimpiä olemme vieneet hänelle hoitokotiin. Koetin ottaa itselleni niin paljon kuin pystyin, vaikka surin vanhan tutun järjestyksen rikkomista. Tietyt kirjasarjat ja tiettyjen kirjailijoiden teosten rivit rikkoutuivat: Mobergin Maastamuuttajat, Alpo Ruuthit, Matti Yrjänä Joensuut, Eeva Kilvet, Henrik ja Märta Tikkaset, Otavan kirjailijoiden Valitut teokset, Väinö Linnat, Otavan tietosanakirja. Oli kummallista selailla teoksia, jotka olivat aina olleet siinä silmien edessä, mutta joita läheskään kaikkia en ollut itse lukenut. Esimerkiksi sellaiset äidin repaleisiksi lukemat kuin Lisa Altherin Enkelit lennossa tai Pirkko Talvion Äidin kyydissä etelään, tai Annika Idströmit tai Eva Illoiset. Sieltä löytyvät äidin eri elämänvaiheet, mutta myös sirpaleita isäni elämästä. Kokonaan uusi löytö oli ohut, vihkomainen, hiukan repaleinen Viljo Kajavan runokokoelma Ennen iltapäivää vuodelta 1956, jossa oli isäni nimi. Kajava kirjoittaa lapsuudesta ja muistamisesta näin:

Upotin kaiken lapsuuteni ohivirtaaviin maisemiin,

joessa ne uivat;

näin tuulimyllyt,

majat näin, ihmisetkin,

kaikki virtasi ohi,

ja kai oli sunnuntai.

 

Savessa seisoin,

muovasin kuvaa pienillä sormillani:

pilveä piirsin maahan.

IMG_0292Nyt moni äidin kirjoista sijaitsee työhuoneessani, koska siellä sattui olemaan tilaa – ja olihan mukana niin paljon erilaista elämäkertakirjallisuutta, omaelämäkertoja ja päiväkirjoja, että ne oikeastaan kuuluvat sinne. Mutta miten outoa, että ne ovat täällä. Kun käyn niitä läpi, sormeilen ja lehteilen, koen vahvasti, että ne eivät kuulu tähän kalseaan toimistohyllyyn, ne ovat väärässä paikassa. Tunnen, että olen tehnyt väärin, kun olen rikkonut hyllyn järjestyksen, hajottanut ja erottanut kirjat toisistaan, ja vielä tuonut niistä osan, vain osan, tänne, missä niillä ei ole mitään historiaa.

Vaikka historioitsija olenkin, en oikein missään vaiheessa ymmärtänyt, että olisinpa edes kunnolla kuvannut kirjahyllyt, niin isovanhempien kuin äidinkin, puhumattakaan siitä, että olisi ollut aikaa ja mahdollisuus tehdä listaus kaikista heillä olleista kirjoista. Sillä kirjat, joita olemme hyllyymme keränneet ja jättäneet, ovat intiimi kurkistus sielunelämäämme.

 

 

Advertisements

One thought on “Kirjahyllyistä ja surusta

  1. Päivitysilmoitus: Pölyä ja valoa - Image-blogit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s